Yhteys

K: Who you gonna call?
V: Mainio.
soita
010 548 8500
meilaa
etunimi@mainiota.fi
info@mainiota.fi

Mainiot

Sami Suosalo
Toimitusjohtaja, yrittäjä
044 978 9895
Samilla on monipuolinen rahoitusalan tausta ja vankka tuntemus kaupallistamisen rahoitusinstrumenteista. Kymmenen vuotta myyntitiimejä vetänyt Sami pärjää myös kentällä ja on haka kehittämään myyntityötä.

Samin toi Mainioon suuri intohimo kannattavaan markkinointiin ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Samille markkinointi on sijoittamista, jossa eri instrumenteilla haetaan parasta mahdollista tuottoa halutulla riskikertoimella. Sami näkee markkinoinnin ja myynnin saumattomana työkaluparina, jossa molempia on osattava käyttää, jotta kulut muuttuvat investoinneiksi.
Hannele Hyödynmaa
Viestinnän asiantuntija, hallituksen puheenjohtaja
Mainion perustajan, Hannelen, vuosikymmenet markkinoinnin parissa ovat olleet mahdollisia  terävän kynän,  säntillisen projektinhallinnan ja vahvan verkostoitumisen ansioista.

Hande on viimeisimpänä opiskellut Aalto yliopistolla palvelumuotoilua. Sitä ennen suoritettua on tullut GEMBA ja HHJ-tutkinnot. Osaamista löytyy, samoin vuosikymmenten verran näkemystä. Hannele on aina muistuttamassa, että välineet muuttuvat, mutta perusta on markkinoinnissa kuitenkin aina sama: lopulta jokainen yritys hakee markkinoinnilla lisää tuottoa.

Nykyään Hannele toimii Mainion hallituksen puheenjohtajana sekä auttaa projekteissa tapauskohtaisesti.
Mirga Mykkänen
ART DIRECTOR
Kokenut kehäkettu Savon peräkyliltä lähti hakemaan oppia Helsingistä ja päätyi lopulta Tampereelle Mainioon. Takana on monen alan asiakkuuksia ja monipuolisia töitä, sekä yksi jos toinenkin tarina.

Mirgan graafisen suunnittelun, pakkaussuunnittelun ja taiton parissa vietetyt vuosikymmenet näkyvät kyvyssä huomioida sekä kokonaisuus että sen yksityiskohdat heti alusta alkaen.  
Otto Toivakka
Graafinen suunnittelija
Työt hoituvat sujuvasti, kun keskittyy vain oleelliseen, ja sen Otto osaa. Tässä auttaa toki pitkä historia ilmoitustuotannossa, jossa oppi priorisoinnin ja erilaatuisten materiaalien kanssa toimimisen nopeassa aikataulussa.

Otto auttaa asiakkaitamme pakkaussuunnittelussa ja digimarkkinoinnin suunnittelussa sekä esitteiden ja ilmoitusten taitossa.
Timo Mäkeläinen
Strategi, osakas
040 356 3456
Kysymys ei ole siitä, voiko sen tehdä, vaan miten me se tehdään. Uteliaisuus ja innostus oppia uutta yhdistyvät Timossa muodollisestikin pätevään markkinointiukkeliin. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon lisäksi taskusta löytyy kasa sertifikaatteja.

Timo tykkää tutkimuksesta ja tietoon perustuvasta markkinoinnista. Kaikkea tietoa ei aina vain ole, joten se pitää uskaltaa luoda, kokeilemalla ja tutkimalla.
Ville Kulmala
Viestinnän asiantuntija
Ville haistaa uutisen ja huomaa tarinassa nopeasti kiinnostavan kulman. Ville sparraa asiakkaitamme viestimään paremmin ja kirjoittaa sisällöt ja tarinat yritysviestinnän ja markkinoinnin tarpeisiin. Erityisalana yrityshistoriikit.
Elisa Tapaila
viestinnän ja digitaalisen asiakashankinnan asiantuntija, osakas
KTM Elisa Tapaila on Mainion osakas ja hallituksen jäsen, joka päätyönään työskentelee SkyShowTime/Paramount Picturesin Tukholman toimistolla Sr Marketing managerina tuoden Mainioon viimeisimmät markkinoinnin trendit maailmalta.
?
Oisko sun paikkas?
hyvin sun osaamiseen sopiva rooli
Tässä voisit olla sä. Ihan totta! Tärkeitä ominaisuuksia sussa meille on positiivinen elämänasenne ja kyky viedä hommia loppuun asti. Roolisi voisi olla proikkari-copy, myyjä-proikkari, art director tai graafinen suunnittelija. Ei olla mietitty ihan loppuun asti tätä vielä, kun ei tunneta sua eikä siten tiedetä, millainen rooli meillä voisi sulle olla.
Hei!
Mistä palveluistamme olet kiinnostunut?

Nyt ei tarvitse ujostella, anna tulla vaan! Tarjoamme myös muita palveluita, niistä kannattaa kysyä tarkemmin vaikkapa puhelimitse.

1/4
Millaisella budjetilla olet liikkeellä?

Kertomalla meille työllemme varatusta budjetista jo nyt, varmistat realistisen ehdotuksen. Et sitoudu tässä vaiheessa mihinkään. 👍

2/4
Miten olemme sinuun yhteydessä?

Nyt ollaan jo pitkällä. Anna vielä yhteystietosi, niin jutellaan tarkemmin, mitä voisimme  saada aikaan yhdessä.

Kiitos! 

Nyt se on ohi! Enää tarvitsee klikata vain alla olevaa nappia ja tietosi lähtevät meille. Olemme sinuun yhteydessä pikimmiten, viimeistään seuraavana arkipäivänä!

Jos haluat tarkentaa tai täydentää lomakkeella lähettämiäsi tietoja, pistä sähköpostia info@mainiota.fi tai soita 010 548 8500. Lähettämällä tietosi hyväksyt, että käytämme niitä  tietosuojakäytäntömme mukaisesti.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.